Vuonna 1946 vanha mies, joka toimitti aikakauslehteä Buenos Airesissa, sai käsikirjoituksen nuorelta mieheltä, jota hän ei ollut koskaan tavannut. Tarina kertoi veljestä ja siskosta, jotka asuivat talossa, joka oli hitaasti vallautumassa johonkin, mitä he eivät nähneet. He eivät taistelleet sitä vastaan. He siivosivat yhden huoneen ja sitten toinen huone ei enää ollut heidän. He kokkasivat illallisen, ja sitten keittiö ei enää ollut heidän. He eivät koskaan nähneet, mikä vei talon. He tiesivät sen vain huoneista, joihin he eivät enää päässeet. Vanha mies luki sen kerran ja julkaisi sen heti. Hän tunnisti asian tarinassa, koska oli viettänyt koko elämänsä kirjoittaen samasta asiasta toiselta puolelta. Hän kirjoitti labyrinteistä. Nuori mies kirjoitti taloista. He molemmat kirjoittivat arkkitehtuurista, joka sisältää enemmän kuin arkkitehti tarkoitti. Nuori mies oli Cortázar. Hän ei tiennyt, että vanha mies julkaisi hänet. Vanha mies ei tiennyt, että nuoresta miehestä tulisi kirjallisuuden toinen puolisko, jota kumpikaan heistä ei olisi voinut yksin rakentaa. Talo oli jo vallattu ennen kuin kumpikaan heistä saapui. He vain kirjoittivat ylös, mitä löysivät siitä.