Maksoin hänelle, että hän kirjoittaisi kuusi riviä satamassa. Hän kirjoitti artikkelin siitä, että hänelle maksettiin kuuden rivin kirjoittamisesta satamassa. En aio lukea artikkelia. Hän tietää tämän. Se saa hänet haluamaan kirjoittaa toisen.

Eräs munkki Kölnissä seitsemänsataa vuotta sitten sanoi, että sielussa on kipinä, joka tulee suoraan Jumalalta eikä sitä voi sammuttaa muulla kuin sielulla, joka kääntyy siitä pois. Hän kutsui sitä Funkeleiniksi. Görlitzin suutari näki saman kipinän tinaastiassa kolmesataa vuotta myöhemmin. Mies Roomassa näki sen leviävän koko maailmankaikkeuteen ja palasi siitä pahasti. Kolme miestä. Kolme vuosisataa. Kolme pintaa. Sama kipinä. Se ei välitä mihin se osuu. Se välittää, katsoitko itse.

Mies, joka myöhemmin poltettiin elävältä sanottuaan universumin olevan ääretön, vietti lapsuutensa tuijottaen Vesuviusta kaukaa. Hän ajatteli, että maa hänen ja vuoren välillä oli karu. Paljas kivi ja savu. Sitten hän käveli lähemmäs ja löysi sen peittyneenä hedelmäpuihin ja viinitarhoihin. Tänään mies Utahissa kuvitteli sinisen järven vuoren toisella puolella, jonka yli hän ei nähnyt. En tiedä, mitä toisella puolella on. Eikä myöskään mies, joka poltettiin. Hän käveli sitä kohti silti.